Miten päädyin tähän tilaan? Edellinen viikko meni kavereiden hyvästelemiseen, enkä oikein antanut itselleni tilaisuutta nukkua. Ensimmäisen päivän Englannissa vietin Lontoossa vanhan ystäväni Luken luona. Oli hyvä hengata lapsuudenkaverin kanssa jota ei valitettavasti oo ehtinyt nähdä viime vuosina tarpeeksi. Käppäilimme joku viisi tuntia ja Luke piti mulle hissantunnin. Mieletön tyyppi. Opin hemmetisti Lontoon eri hallitsijoista ja menneisyydestä.
Sunnuntaina tapasin Rikun, jonka kanssa matkasimme Lboroon dösällä. Tutustuimme paremmin ja kävimme läpi odotuksia tulevalta vuodenpuolikkaalta. Siinä vaiheessa huomasin, ettei selkä kestä kun pitää liikkua pitkiä matkoja julkisilla kantaen kahta 20 kg:n laukkua ja käsitavaralaukkua. You know, meikeille sen sellaista.
Anyways. Emme tienneet mitä odottaa, ja urheina lähdimme etsimään asuntoloita. Tässä vaiheessa saimme ekan maistiaisen paikallisesta hallinnon viestintä-ongelmista. Eli löysimme paikan, josta hakea avaimet kämppään, mutta opiskelijakorttien (jotka meille luvattiin) sijaan saimme väliaikaiset vierailijakortit käyttöömme. Kysyttäessä, mistä mahtaisimme saada ID-cards, jotka toimivat henkkareinamme, kulkukortteinamme yms, saimme kuulla lauseen joka on tullut vastaan usein parin päivän aikana: "You'll have to ask someone else".
Jaa.
Loppupäivä meni paikan kartotukseen. Olen facessa kertonut että paikka muistuttaa Tylypahkan ja inttikasarmin risteytystä. Selvennän. Tämä on kuin pieni kylä pikkukylän sydämessä. Paikka ei ole aidattu mutta väkisin tulee mieleen Tylypahkan eri talot sekä polut pubiin jossa tarjoillaan hunajaolutta.
Menipä taas horinaksi. Vasta opettelen tätä.
Eka ilta päättyikin sitten pizzan ja kaljaan, josta pelkään syntyvän meille traditio. Mun vieressä on pikkukauppa josta saa kaiken tarvitttavan:
Seuraavana päivänä kävimme taas läpi kampusalueen ja herrajumala. Puolet pinta-alasta on huippu-urheilulle pyhitettyä. Ette uskokaan kuinka pahalta tuntuu kun 50% vastaanulijoista on timmissä kunnossa. No mitä me tehdään? Lähdettiin jokaiseen (kaksi kuntosalia ja uimahalli yhdessä minikylässä) urheilumestaan kyseleen hintoja.. Päätin että JOS mulle suotaisiin matkastipendiä niin 150£ maksussa salijäsenyydestä ehkä olisi järkeä. Olut taas on aika halpaa. Saas nähdä mitä tapahtuu.
Niin. Loppupäivä menikin sen selvittelyyn missä ja milloin meidän kurssit menee. Saimme mailailla ja kiroilla tuntikaupalla ennen kuin saimme vastauksia. Lopulta saimme mailin, jossa kerrotaan mitkä kurssit meillä on mutta ajankohdista ei tullut infoa. Ihan älytöntä touhua. Täyttä dadaa. Voisin mennä vaikka mihin yksityiskohtiin mutta teksti on jo niin pitkä ettei kukaan oo tähän asti lukenutkaan joten säästän sen yhden ihmisen joka actually avasi tän blogikirjoituksen.
ID-kortit saimmekin jostain syystä respassa, josta meille ei ennestään kerrottu. Eli se on sillä hyvä, mutta emme tajua miksi meille mailissa kerrotaan että ne annetaan asuntolassa. Siis niinkuin Riku sen niin mainiosti ilmaisi, "asiakaspalvelu täällä on mahtavaa, mutta kaikki skulaisi paremmin jos he satsaisivat vähemmän iloiseen palveluun ja enemmän johdonmukaiseen viestintään ja käytäntöihin" (DISCLAIMER: Niin kuin aina, keksin sitaatit suoraan omasta päästäni, mutta tämä oli hänen sanomansa, so shut up). Ja tottakai, ID-korttihan toimii myös ruokalipukkeena, mutta haettuamme ekat safkat niitä ei oltu vielä aktivoitu. Anyways, meidän ruokala hakkaa Unicafen 6-0. Sori vaan UC-Simo :'( näemme taas kesällä.
Tunti sitten tapasin pari naapuria rappukäytävässä, jotka kutsuivat bisselle paikalliseen pubiin. Mut lisättin rappukäytävän whatsapp-ryhmään, mutta jouduin 20 min sitten kiittämään kutsusta ja pahoitella että jään simahtamaan kämppään. Suomessa kello on tosiaan 2 tuntia enemmän enkä oo antanut itseni nukkua taas vaihteeksi. Next times, blokes!
Onneksi olkoon lukija. Pääsit loppuun asti. Tosiaan, perustin blogin. Asia mitä olen harkinnut yli vuoden mutta en vaan kehdannut aloittaa. Mitäkö voit odottaa? Näillä näkymin pohdintaa (roska-)kulttuurista, kaupunki-ilmiöistä, yhteiskunnasta, somesta, mun kasvavasta man-bunista sekä oman psyykeeni regressiivisestä murenemisesta. Positiivisella mausteella, tottakai :D
Horns up!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti